Vuorovaikutus lapsen kanssa vahvistuu pienillä teoilla: lue 5 varhaiskasvatuksen opettajan vinkkiä!

Perheissä eletään tällä hetkellä vuorovaikutuksen kannalta poikkeuksellista aikaa. Arjessa tapahtuva vuorovaikutus on supistunut ja vietämme yhä enemmän aikaa vain oman perheen kesken. Samalla on tärkeä muistaa, että lapsi kasvaa ja kehittyy vuorovaikutuksessa perheen ja yhteisön kanssa. Miten vahvistaa pienen lapsen kannustavaa ja myönteistä vuorovaikutusta arjessa nyt ja tulevaisuudessa, kun maailma hakee vielä uutta muotoaan? Lue varhaiskasvatuksenopettajan vinkit!

Selkeät rutiinit luovat hyvän pohjan vuorovaikutukselle

Lapsen perustarve on kokea olonsa turvalliseksi. Selkeät rutiinit luovat lapselle turvallisuuden tunteen ja viestivät lapselle, että hänen tarpeisiinsa vastataan ennustettavasti. Siirryttäessä päivän puuhasta toiseen vanhemman on hyvä sanoittaa lapselle mitä seuraavaksi tapahtuu, esim. “Nyt on aika syödä lounasta” tai “Seuraavaksi pääset iltakylpyyn.” Vanhemman sanoittaessa arjen tilanteita lapsen sanavarasto karttuu ja hänen aikakäsityksensä laajenee. Ihan tavallinen arkipäivä onkin melkoinen oppimisen matka lapselle.

Yhteinen leikki on täyttä läsnäoloa lapselle

Lapselle on valtavan tärkeä tulla kokonaisvaltaisesti nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi. Leikki on mitä parhain keino vahvistaa yhteyttä lapseen ja saada samalla vanhempana hyvän olon kokemuksia. Voi olla aluksi
vaikea uppoutua leikkimään lapsen kanssa, mutta harjoitus tekee tässäkin asiassa mestarin. Jo hyvin pieni yhteinen leikkihetki päivittäin tyydyttää lapsen tarvetta kohdatuksi tulemiseen ja vahvistaa lapsen suhdetta vanhempaan. Leikki on myös meille vanhemmille hyvä keino irtautua hetkeksi töistä ja muista arjen askareista ja keskittyä hetkeen.

Läheisyyden hetket ovat mittaamattoman arvokkaita

On lapsen itsetunnon kehittymisen kannalta erityisen tärkeää, että lapsi kokee itsensä rakastetuksi, hoivatuksi ja hellityksi läheisimmissä ihmissuhteissaan. Syli ja lempeä kosketus arjen hetkissä tuo lapselle turvaa ja maadoittaa myös vanhempaa pysähtymään lapsen kohtaamiseen. Helppo keino lisätä arjessa läheisyyttä on kääriytyä lapsen kanssa vilttiin, istahtaa sohvalle ja lukea hyviä kirjoja yhdessä. Samalla voidaan höpötellä päivän kuulumiset ja hassutella hiukan.

Vaali suhdetta sukulaisiin ja ystäviin yhdessä lapsen kanssa

Lähes jokaisessa perheessä on otettu vuoden aikana sosiaalinen digiloikka. Koska mummia, lapsen kummeja ja serkkuja ei voi välttämättä nyt fyysisesti nähdä, on hyvä ylläpitää suhteita etänä myös lapsen kannalta. Soittakaa siis tärkeille ihmisille yhdessä videopuheluita ja anna myös lapsen osallistua puheluun kuulumisiaan jakaen. Yhteisistä ilon jakamisen hetkistä voi ammentaa paljon hyvää tähän väliaikaiseen poikkeusarkeen.

 

Anna Korhonen

Kirjoittaja on Äitipiirin perustaja, kahden leikki-ikäisen äiti, varhaiskasvatuksen opettaja ja media-alan yrittäjä.

Teemat

Kaikki teematVauvan pissaVauvan kakkaVaipanvaihtoVauvan uniSynnytysPerheVieraileva kirjoittajaRaskausaikaVastasyntynytVauvaTaaperoVanhemmuusArjen hyvinvointi

Viimeisimmät kirjoitukset

vauva nukkuu

Vauvan uni

Miksi 1-vuotiaalle tulee unitaantuma ja miten siihen tulisi suhtautua?

Vanhempana saatat huomata, että 1-vuotiaan lapsesi unirytmi muuttuu yllättäen. Tätä muutosta kutsutaan unitaantumaksi, joka tunnetaan myös nimellä uniregressio, ja se voi olla sekä lapselle että vanhemmille hämmentävä ja uuvuttava kokemus....
Lue lisää

Pieni lapsi

Vauvan uni

Mistä vauvan tai pienen lapsen unitaantumassa oikein on kysymys?

Vauvan unitaantuma on ilmiö, joka koskettaa monia vanhempia, mutta sen syitä ja vaikutuksia ei aina ymmärretä täysin. Tässä artikkelissa selvitetään, mistä vauvan unitaantumassa on kyse, mitkä ovat sen tunnusmerkit ja...
Lue lisää

Vauva 8kk

Vauvan uni

Miten 8kk ikäisen vauvan unitaantumaan kannattaa reagoida?

Vanhemmuus tuo tullessaan monia haasteita, ja yksi merkittävimmistä on vauvan unirytmin hallinta. Jokainen lapsi on yksilöllinen, ja unentarpeet muuttuvat lapsen kasvaessa. Tässä artikkelissa keskitymme erityisesti kahdeksan kuukauden ikäisen vauvan unitaantumaan...
Lue lisää