Erilaiset kemikaalit kuuluvat väistämättä osaksi jokaisen perheen arkea – oikein käytettynä ne ovat hyödyllisiä ja vaarattomia. On myös ympäristölle ja terveydelle vaarallisia kemikaaleja, joita tulisi ehdottomasti välttää. Koostimme helpon muistilistan,... Lue lisää
Arjen ympäristöteot eivät vaadi suuria muutoksia tai valtavaa vaivannäköä. Kokosimme viisi jokaiselle lapsiperheelle sopivaa helppoa vinkkiä, joiden avulla teet vastuullisempia valintoja lähes huomaamatta. 1. Suunnitelmallisuutta ruokahankintoihin Suomalaisissa kotitalouksissa heitetään vuosittain... Lue lisää
Hyvä vaippa ei hankaa tai purista – näin valitset oikein
Ikävät punaiset rannut poikamme vaippa-alueen iholla olivat arkipäivää meillä vielä vajaa vuosi sitten. Housuvaippojen aikaansaamat jäljet iholla eivät johtuneet siitä, että olisimme tuolloin valinneet pojallemme vääränkokoisen vaipan. Itse asiassa, meidän... Lue lisää
Perhe, Vanhemmuus, Arjen hyvinvointi
Vinkit päiväkodin aloittamiseen – varhaiskasvatuksen opettaja ja kahden lapsen äiti neuvoo
Päiväkodin aloittaminen mullistaa koko perheen arjen. Lapsi siirtyy kotihoidosta uuteen paikkaan, uusien aikuisten hoidettavaksi ja osaksi ikätovereiden ryhmää. Haastattelimme varhaiskasvatuksen opettajaa ja kahden tytön äitiä Iinaa, joka kertoo parhaat vinkit... Lue lisää
Perhe, Raskausaika, Vastasyntynyt, Vauva
Äitiyspakkaus vai Kelan korvaus?
Äityspakkaus on yksi perinteisimmistä ja konkreettisimmista merkeistä, että perheeseen on tulossa jälkikasvua. Osa perheistä kokee kuratoidun äityspakkauksen ainoana oikeana tapana saada äitiysavustusta kun taas toiset haluavat tuen verottomana rahasummana. Miten... Lue lisää
Perhe, Vanhemmuus
Arkista hulinaa kolmosten kanssa
Suomessa syntyy vuosittain 5-10 kolmoset. Yhdet niistä syntyi vappuna 2019 Ronkasille, tehden heistä kertaheitolla viisihenkisen perheen. Haastattelimme perheen äitiä Johannaa, joka kertoo elämästä pian kolmivuotiaiden kolmosten kanssa. Varhaisultran yllätys... Lue lisää
Käytämme evästeitä verkkosivustomme ja -kauppamme käyttökokemuksen parantamiseksi.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Statistics
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Marketing
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.