Äiti, näin pidät itsestäsi lempeästi huolta vauvavuonna

Anna Korhonen

Vauvavuosi on ihmeellisen intensiivinen ja opettavainen ajanjakso, jolloin kasvetaan myös itse omannäköiseksi äidiksi.Vauva-arjessa jaksaa paremmin, kun muistaa huomioida myös omat toiveet ja tarpeet. Poimi tästä tekstistä 5 keinoa hyvän olon äitiyteen.

Oletko onnellinen odottaja tai vastikään pienokaisensa saanut äiti? Lähetän sinulle lämpöiset onnittelut – olet ihmeellisen matkan äärellä. Ensiaskeleet naisesta äidiksi ovat jännittävät, kutkuttavat ja erilaisten tunteiden värittämät. Ei ihmekään jos tuntuu, että pää on välillä pyörällä.

Muistan itsekin, kuinka pienen nyytin käsivarsilleni saatuani maailma tuntui pysähtyvän. Yhtäkkiä kaikki olikin siinä, ei ollut muuta. Ensimmäiset päivät, viikot ja kuukaudet vauvan kanssa tuntuivatkin hujahtavan ohi pieniä sormia, varpaita ja hentoisia hiuksia ihastellen. Vauvakupla sai konkretiaa, kun kaiken keskipisteenä todella oli pieni uusi ihminen.

Ensimmäinen vuosi ikioman lapsen kanssa on valtava oppimisen matka, jossa uudistuu niin oma arki, mieli kuin kehokin. Tällä matkalla voimaannuttaa itselle hyvää oloa tuovat valinnat. Kun tuntuu, että olo on vauva-arjen intensiivisyydestä ja vähäisiksi jääneistä unista sumea – muistuta mieleesi nämä 5 lempeää keinoa hyvinvointisi tueksi.

 

Salli itselle keskeneräisyys

Pienen lapsen vanhemmuus on joka kerta yhtä ainutlaatuinen kokemus. Vanhempana kaikkien uusien tunteiden, ajatusten ja arjen muutosten keskellä on hyvä osoittaa itselleen armollisuutta ja sallia lupa ollakesken. Kuiskuta siis aina välillä itsellesi: sinä osaat ja sinä riität. Omalle lapsellesi olet tärkeintä maailmassa, mikä kiteyttää oleellisen. Mikä ilo, että saamme oppia vanhempana joka päivä uutta!

 

Ravitse mieltä ja kehoa hyvää tekevällä ruoalla

Vauva-arjessa helpottaa tieto siitä, että ulottuvilla on aina pientä ravitsevaa syötävää. Pähkinät, kuivatut hedelmät tai aamulla jääkaappiin valmistettu iso smoothie-satsi on käden ulottuvilla, kun tarvitsee energiaa imetykseen ja muuhun vauvan hoitoon. Hieman väsyneenä makeanhimo tunnetusti kasvaa, joten on hyvä huolehtia tasaisesta verensokerista ennakoiden. Mahdollisimman tasaisen ruokarytmin ja runsaasti kasviksia, kuituja ja vitamiinia sisältävän ruoan avulla vireystaso pysyy mahdollisimman hyvänä.

 

Lepää aina kuin mahdollista

Vauvavuoden unet sujuvat jokaisessa perheessä eri tavalla. On aivan luonnollista, että unirytmiä vasta haetaan ensimmäisten kuukausien aikana. Katkonaisten öiden ja päivien lomassa on hyvä muistaa levätä aina kuin mahdollista – ottaa päiväunia yhdessä vauvan kanssa tai jos mahdollista, antaa vauva puolison hoitoon omien voimatorkkujen ajaksi. Unirytmi kyllä tasaantuu ajan kanssa, mutta sitä ennen kannattaa vaalia myös omaa jaksamista. Kotityöt kyllä odottavat.

 

Rakenna omannäköinen verkosto äitiyttäsi tukemaan

Vauvavuosi muuttaa omia sosiaalisia suhteita, kun mahdollinen työyhteisö jää pois päivittäisestä arjesta. Vauvavuoden aikana on mahdollisuus luoda uusia, samaan elämäntilanteeseen pohjautuvia kaveri- ja ystävyyssuhteita, jotka samalla tukevat äitiyttäsi. Perinteisten muskareiden ja äiti-vauva-jumppien lisäksi sosiaalinen media tarjoaa väylän löytää samanhenkisiä äitikavereita. Oletko tutustunut myös Äitipiiriin tai liittynyt Mothers in Business Ry:n? Säännölliset tapahtumat mahdollistavat uusiin äiteihin verkostoitumista.

 

Löydä pieniä hetkiä vain itselle

Vauvakupla on ihmeellisen ihana, mutta muistathan huomioida myös omat toiveesi ja tarpeesi? Pieniä omia hetkiä arkeesi ripottelemalla kasvatat kuin vaivihkaa omia voimavaroja. Nautitko kirjojen lukemisesta, liikkumisen ilosta, hemmottelusta tai kenties piirtämisestä? Myös äitinä sinulla on lupa uppoutua tekemään sitä mistä nautit. Hyvän olon vauva-arkeen mahtuu läsnäoloa ja rakkautta vauvaa, mutta myös itseä kohtaan.

 

Toivon sinulle ja perheellesi ihania hetkiä vauvavuoteen!

 

Anna Korhonen

Kirjoittaja on Äitipiirin perustaja, kahden leikki-ikäisen äiti, varhaiskasvatuksen opettaja ja media-alan yrittäjä.

 

Kurkkaa myös nämä:

Äitiysvapaalla kehittyvät myös tärkeät työelämätaidot – katso mitkä!

Ruokavalio joka tukee imettämistä.

Unikoulu vai jotain muuta? Viisi vinkkiä koko perheen parempiin yöuniin.

Teemat

Kaikki teematVauvan ravintoVaipatVauvan pissaVauvan kakkaVaipanvaihtoVauvan uniSynnytysPerheVieraileva kirjoittajaRaskausVastasyntynytVauvaTaaperoVanhemmuusArjen hyvinvointi

Viimeisimmät kirjoitukset

Äiti ja vauva metsäretkellä

Vauva

Vinkit vauvan pukemiseen keväällä: Miten varautua vaihteleviin sääolosuhteisiin?

Kevät tuo tullessaan aurinkoa ja lämpöä, mutta myös arvaamattomat sääolosuhteet. Vauvan pukeminen keväällä voi olla haastavaa, kun aamun viileydestä siirrytään nopeasti päivän lämpöön. Tässä artikkelissa jaamme käytännön vinkkejä, jotka auttavat...
Lue lisää

Tuleva äiti maksaa sohvalla

Raskaus

Raskaus ja närästys: Vinkkejä yleisen vaivan hallintaan

Raskaus on ihmeellinen aika elämässä, mutta samalla se voi tuoda mukanaan haasteita, joista närästys on yksi yleisimmistä. Monet odottavat äidit kärsivät närästyksestä, joka aiheuttaa polttelua rinnan alueella ja epämiellyttävää happaman...
Lue lisää

Raskaana oleva äiti silittää vatsaansa

Raskaus

Miksi vuohenjuustoa ei saa syödä raskauden aikana?

Raskauden aikana monet odottavat äidit kiinnittävät erityistä huomiota ruokavalioonsa, sillä tiettyjen ruokien turvallisuus herättää kysymyksiä. Erityisesti juustojen suhteen on tärkeää olla perillä suosituksista. Vuohenjuusto on yksi niistä herkuista, joka saattaa...
Lue lisää